torstai 9. helmikuuta 2017

Asenteella

Hei ja kivaa iltaa sinne ruudun toiselle puolelle!

Meillä on ollut aivan upeat ilmat viime päivinä. Aurinko on paistanut päivittäin ja pikkupakkanen on tehnyt ulkoilusta nautinnon. Vointini on kohonnot auringon paisteen myötä, olo on ollut parempi kuin viime viikolla! Tokihan valoisat päivät vaikuttaa myös mielialaan vaikka säästä riippumatta minulla on kyllä mielestäni tosi positiivinen luonne. Näen kyllä harmaanakin päivänä ne hyvät asiat. Kiitollisuudesta kumpuaa ilon tunne ja onni.

Eilisessä Inhimillisessä tekijässä oli mielenkiintoinen aihe. Siinä juurikin pohdiittiin asenteen ja positiivisen ajattelun voimaa sairauksiin ja muuhunkin elämään. Ja kuinka jooga, mindfulness sekä elämän uudelleen arviointi ovat auttaneet sairauksien eri vaiheissa. Pystyin niin samaistumaan noihin asioihin ja tunnen löytäneeni apua samankaltaisista asioista. Vaikka toki lääketiede ja lääkkeet ovat ne tärkeimmät, pelastajat <3


Itselleni ovat tärkeitä asioita ruokavalio ja liikunta.. Sairauden vuoksi ja tottakai muutenkin!
Salilla käyn säännöllisesti ja jooga kuuluu päivärutiineihin.
Lenkkeiltyä tulee usein..välillä käyn uimassa ja tanssillisilla ryhmäliikuntatunneilla.

Ja ulos on päästävä päivittäin..Liikunta raikkaassa ilmassa on kyllä parasta.

Mieltä hellii hyvä ja terveellinen ruoka...
ja satunnainen herkuttelu.
Eilen tein gluteenitonta kaurapaistosta kera maidottaman vaniljakastikkeen..

Perheelle olen tehnyt jo yhden satsin laskiaispullia..Nautin  keittiössä hääräämisestä ja siitä, että saan hemmotella läheisiä kotitekoisella ruoalla ja leivonnaisilla.


Välillä shoppailu tuottaa iloa. Minulle silloin, kun löydän jotain tarvitsemaani ja se on just sellaista mistä pidän. Maaliskuussa on useampi mukava meno ja jakku oli hakusessa..Tällaisen löysin..
(Sopii korkkareiden ja kapeiden housujen kanssa..)

Kotiasuun kaipasin asennetta ja löysin! (tykkään)

Viime viikolla eräs pieni asia piristi ihan älyttömästi. Ihan olin hangon keksinä monta päivää.
Leikkautin otsatukan. Pitkä "roippana" kasvojen kehyksenä sai häippästä ja tilalle tuli kunnon otsis.Hih!

Tällaista siis täällä.."asenne ratkaisee"-tyyliin mennään :)
Mitkä ovat sinun voimanlähteet arjessa jaksamiseen tai vaikeassa elämäntilanteessa?


Elämässä pitää olla myös väriä, eiks niin?

Oikein mukavaa viikon jatkoa ja voidaan hyvin!
Anne

keskiviikko 1. helmikuuta 2017

Selviytymiskeinoja sairastamiseen

Vuosia vatsaongelmista kärsineenä ja kroonisesti sairaana yritän löytää  helpotusta olooni. Ruokavalio on tietenkin iso vaikuttava asia suolistoon mutta tähän sairauteen ei ole yhtä oikeaa ruokavaliota. Itse olen kantapään kautta ja vertaistuen voimalla huomannut, että gluteenittomuus/maidottomuus sopivat parhaiten. Lisäksi pyrin noudattamaan fodmap-ruokavaliota, josta olen huomannut vatsani pitävän.

Isoin ongelma on kuitenkin sokeri. Pidän makeasta..etenkin kakut teen seurana maistuisi päivittäin. Sokeria yritän pikkuhiljaa vähentää, vaikka kokonaan ei aio siitä luopua.

Tämän päivän aterioita:
kiivi-banaanituorepuuro, ohje täällä.

Marjasmoothie: marjoja, banaania, kaurajuomaa, "kaurajogurttia"
 Lounas: savulohisalaatti

Tarkoitus olisi pärjäillä käytössä olevilla lääkkeillä (kaikki ei ole kuvassa.)
En myöskään mieltäni pahoittasi, jos  lääkkeitä pystyisi joskus vähentämään.

Lukeminen auttaa onneksi moneen..Tällä hetkellä luen tuota Linda Olssonin "Sisar talossani"
Olssonin kirjoista olen kovasti pitänyt ja niitä on tullut luettua useampi.

Liikunta auttaa myös jaksamaan sairastelua ja kipuja..Salilla käyn säännöllisesti, lenkillä lähes päivittäin ja jooga kuuluu päivärutiineihin.

Tärkein on kuitenkin lepo. Kunnon yöunet ja levähdykset päivisin pitävät stressin aisoissa.
Tämäkin asia on ollut minulle hankala, sillä löytäisin niin helposti jotain mielekkäämpää tekemistä levähtämisen sijaan.
Olen kuitenkin käsittänyt, että tässä asiassa ei ole vaihtoehtoja.
Nukkumaan on mentävä ajoissa.

Onko sinulla jokin ruokavalio, jota joudut/haluat noudattaa?

Päikkärit on otettu ja ulkona paistaa..taitaa olla pikkulenkin paikka :)

Mukavia helmikuun päiviä,
Anne





sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Syödään..

.. saa jättää, jos ei jaksa :)
Syöminen on perheessämme melko tärkeä juttu. 
Myös arkiruokailu.
Teen yleensä useamman päivän ruokasuunnitelman ja kysyn perheeltä ehdotuksia listaan.

itsetehty pinaattikeitto maistuu meillä kaikille, edullinen ja helppo arkiruoka


Syömme kotiruokaa, mahdollisimman hyvistä raaka-aineista tehtyä.  Maaseudun pienillä kaupoilla on  kuitenkin rajallisuudet näissä asioissa. Ja tietenkin myös hyvät puolet mm. tuttuus, ystävällisyys, helppous ja sijainti ovat plussaa. Kaupungin isommat marketit ovat kuitenkin sen verran lähellä, ettei ole ongelma täyttää ostoskärry välillä hieman monipuolisemmin.
kalaruokia olen lisännyt perheen ruokaviikkoihin , eikä vastalauseita ole kuulunut.
Kuvassa uunisilakat.


Vatsavaivojeni vuoksi suosin itselläni fodmap-ruokavaliota mutta muun perheen ruokailuun se ei juurikaan vaikuta. Teen ruokia, mitkä maistuvat kaikille tai sovellan omaa annostani. Perheessämme ovat kaikki syöneet aina samaa ruokaa, kenellekkään ei ole tehty omia "herkkuruokia" nirsoilupäivinä. Periaate on ollut, että jos ei nyt maistu niin myöhemmin sitten. Ja usein pöydästä löytyy kuitenkin jotain, mikä kelpaa kaikille. 
pidän kasvissosekeitoista..näitä teen usein
helpot pataruoat ovat viikonloppuisin niin käteviä, valmistuvat lähes itsestään! Ja mies kiittää, kun pöydässä on tuhtia liharuokaa:)

 Ruokaa meillä on aina saanut jättää, jos ei ole maistunut tai vatsa onkin yllättäen täyttynyt.
Lapsia on toki kannustettu ruokailussa ja annoskokoja yhdessä opeteltu.
 Näitä miettimisiä meillä ei juurikaan enää ole, lapset ovat jo aikuistuneet ja kuopuskin yksitoista.
Näillä "metodeilla" on kuitenkin kasvatettu ihan terveesti ruokaan suhtautuva kolmikko.

Kokkailuun en ole vielä kyllästynyt, vaikka sitä on tullut "harrastettua" säännölliseti jo 25 vuotta!
(esikoisen syntymän tienoilla myös kotiruokailu vakinaistui ja sillä tiellä ollaan)

Välillä pitää myös vatkauskulho ottaa esiin. On kiva kokeilla uusia reseptejä, joita on nykyään paljon tarjolla. Vaalin kylläkin perheen "perinneleivonnaisia". Ne ovat rakkautta..kuten tämä ihana porkkanapiirakka.

..kun ystäviä tulee kahvipöytään, leivon mielelläni useampaa sorttia
mokkapalat, gluteenittomat taco-ja marjapiirakka


Mukavaa viikkoa ja maistuvia arkiruokailuja!
Anne

:)



lauantai 31. joulukuuta 2016

Hidastamisen tarve-tietyssä iässä;)

Meillä vietetään vielä joulua. Loppiaisen jälkeen keräillään joulu pois. Ihan en ole pysynyt mukana siinä "trendissä", että joulu "kiirehditään pois alta" jo joulun pyhinä..Jouluihmisenä aloitan toki itsekkin joulufiilistelyt hyvissä ajoin. Joulukuun aikana Mäkelään tulee pikkuhiljaa joulu..leipominen ja koristelu kuuluvat asiaan. Joulukuuset koristellaan lähellä aattoa. Aatonaattona kukat ja juhlaliinat laitetaan paikoilleen, jotta joulun tuntu huipentuisi aattoaamuun..ja jatkuisi pitkään.

Tässä kuva tältä aamulta..Kyllä vain Mäkelässä tavaraa ja koristetta riittää vaikka marittaminen on tehty :) Mutta kaikki mitä on, ovat niitä iloa tuottavia :)

Täällä mennään siis hissuksiin, kuin huopatossutehtaalla..
Nämä ihanat huopatossut ovat tehty aidosta lampaan villasta.
Ne muotoutuvat hyvin jalkaan ja ovat lämpöiset..Luksusta arkeen.
Olen sisähuopatossujen pitkäaikainen käyttäjä ja kotioloissa tossut ovat aina jalassa.
Nämä ylelliset tossut olivat lahjatoiveeni, joka toteutui <3


Lomaa on ollut kiitettävästi pari viikkoa, joten olen ehtinyt lukea paljon.
Kirjoja..lehtiä..

Täällä siis nautiskellaan vielä joulun iloista ja kuusien tuomasta lämmöstä..glögikin lämpenee välillä.
Olen kuullut joulun siivottavan pois "kevään alta." Voi!..ei mennä vielä kevääseen, vaan otetaan vastaan talvikuukaudet ennen sitä. Jos vaikka tulisi hankia hiihtokeleineen. Leipomispäivät, takkatulet ja punaposkiset lapset. 
 En millään haluaisi pompata suoraan kevääseen, vaikka se olisi mahdollista. Aika kuluu nytkin liian nopeaa.. Sen huomaa, kun miettii vaikka kulunutta vuotta. Nuorena sitä odotti aina jotain tulevaa..eikä huomannut tätä hetkeä.  Nykyään, tässä iässä, tuo asia on aivan toisin. Halu ottaa juuri tästä hetkestä kaikki irti ja viipyillä siinä. Ainakin niistä hyvistä asioita, kuten tästä joulun ajasta.

Täällä on ollut varsin tuulinen ja lauha aamu.. Saa nähdä miten ilotulituksen käy. Muutamia raketteja on meillekkin varattu, poika odottaa jo kovasti iltaa. Jospa tuuli tyyntyy. Itse en niin rakettien poksuttelusta välitä. Se on aina ollut miehen ja lasten juttu. Puolille öin  säästetään ne parhaat ja silloin minäkin menen pihalle:) Hyvä ruoka ja tinojen valaminen kuuluvat tähän iltaan.
Ystävien kesken tehtiin jo lupaus, että tulevana vuonna vietetään enempi aikaa yhdessä. Se lupaus riittäköön. Tipatonta ei tarvitse viettää, koska siitä on reilun vuoden aikana tullut elämäntapa. Ja siitä onkin ollut seurauksena pelkkää hyvää.

Kaikkea hyvää toivon sinulle vuoteen 2017! Onnea ja hidastamista, hetkessä elämistä.


Katso taaksesi ja kiitä.
Katso eteenpäin ja luota.
Katso ylöspäin ja usko.
Katso ympärillesi ja rakasta.
Hyvää Uutta Vuotta!

Anne

perjantai 23. joulukuuta 2016

Rauhaisaa joulua kaikille

Nyt saa joulu tulla, kaikki on jokseenkin valmiina tai sinnepäin.
Ei niin nuukaa, onko kaikki viimeisen päälle tehty..Joulumieli ja tunnelma on tärkeintä.



Kuusia meiltä löytyy kaksi, koska olen sellainen joulukuusifani.
Kuusi on tärkeä tunnelmantuoja..


Olen leiponut monenlaista, koska aikaa oli. Olen saanut olla lomalla jo tämän viikon.

Tunnelmaa,
iloa ja
onnea
jouluusi 

sunnuntai 11. joulukuuta 2016

Gluteenitonta joulua

Gluteenitonta (fodmap) ruokavaliota noudattava kaipaa pöytään sesonkiherkkuja siinä missä toisetkin. Ainakin minä ;) Onneksi joululeivonnaisiin löytyy kiitettävästi gluteenittomia ohjeita. Tähtitortut tein Valion ohjeella.



Taikinan valmistin jääkaappiin edellisenä iltana. Sen pyöräytti nopeasti.


Taikina oli melko helppoa leivottavaa, kun apuna käytti gluteenitonta jauhoseosta. Tavallisen joulutortun lehtevyys jäi puuttumaan mutta maku on näissä kohdillaan.


Näihin torttuihin käytin puolukka-kirsikkamarmeladia, mikä sopii 
vatsalleni luumumarmeladia paremmin. Pidän paljon tästä uutuusmarmeladista. Siinä on kirsikan ihana makeus, jota raikastaa puolukka ja upea jouluun sopiva punainen väri!

Tänään kyläillään sukulaisilla ja viedään pieniä joulumuistamisia.
Joulu on jo melko lähellä..


Leppoisaa kolmatta adventtia kaikille ja mukavia jouluvalmisteluja,
Anne



torstai 1. joulukuuta 2016

Heihei mukava marraskuu!

Taakse jäi harvinaisen kiva marraskuu. Monta mukavaa menoa mahtui kuukauteen eikä ilmatkaan olleet pelkkää loskaa.
Marraskuu sai eilen huipennuksen Raskasta joulua-konsertissa, jonka solisteina olivat mm. Marco Hietala ja Antti Railio. Nautimme ja siirryimme suoraan joulutaajuuksille <:)



Perhepikkujoulua vietettiin viime viikonloppuna..Pöytä katettiin herkuin:



Ystävien kanssa vietetyssä pikkujoulussa olimme viihteellä Juha Tapion tahtiin.


Isänpäivää juhlittiin perinteisin menoin...kakkua

ja pihviä..tällä kertaa pihvituvalla.

Viime sunnuntaina pakkasimme lapset autoon ystävävien kanssa ja kävimme teatterissa. "Saiturin joulu" vei meidät 1800-luvun englantiin. Se on kertomus itsekkyydestä, hyvyydestä ja oikeudenmukaisuudesta. Asiat jotka puhuttavat tänäkin päivänä. Lapset nauttivat esityksestä siinä missä äiditkin.


Marraskuun vaateostot:
Marimekko

Marimekko, Ritva Falla

Ihanaa..joulukuussa mennään nyt!! Luukkuja avautuu ja tunnelmaa lisätään päivittäin.
Joulukuu tuo myös tullessaan kivoja menoja ja tapahtumia.

Laukut odottaakin eteisessä varhaista aamua..

Mukavia joulukuun päiviä ja tunnelmallisia iltoja kaikille,
Anne