perjantai 31. elokuuta 2012

Viikonloppua

Muutama kuva viime viikonlopusta, kun olimme mökkeilemässä ja venetsialaisten vietossa. Tykkään näistä maisemista ja olo on "kuin olis ulkomailla." 


Kelpaa lenkkeillä..
Tänä viikonloppuna ollaan kotona..Ihanaa!! Vähän jos siivois, sisustelis, vois tehdä hyvää ruokaa ja vaikka kokeilla maalata jotain (vesi-tai öljyväreillä). Että tämmöistä täällä..Niin ja lukea täytyy vaikkei mitään muuta tuliskaan tehtyä :)


Mukavaa viikonloppua!

torstai 30. elokuuta 2012

7v.

Kuopuksemme täytti tänään seitsemän vuotta <3 Päätin, että kaverisynttärit pidetään nyt oikeana synt.päivänä vaikka onkin työ/koulupvä. Tällä viikolla on ollut iltamenoja, joten päätin että kekkerit järkätään vähällä vaivalla. Teemana oli pelit & herkuttelu. Lupasin, että seurue saa pelata niin paljon kun haluaa. Tästä pojat olivat innoissaan ja kaikilla tuntui olevan huisan hauskaa. Tämä mammakin selvisi ilman väsymistä ja harmeja siitä, että leivonnaiset jäi lapsilta syömättä :D (olen huomannut itsessäni viime aikoina tämän ihanan seikan: osaan ottaa rennosti ja touhotan entistä vähemmän. Se on ihanaa. Näitä kivoja juttuja huomaa itsestä, kun ikää kertyy..) Nyt pari kuvaa illasta:
Tämä kakku oli menestys. Kopsasin idean "kaunis pieni elämä"-Annelta. Kiitos!



Nintendoo..

Pleikkarii...

Wiitääää..
 Täällä vielä juhlat jatkuu...Taidan itsekkin hipsiä herkkupöydän ääreen :)
Mukavaa viikon jatkoa kaikille!!
Anne
 

perjantai 24. elokuuta 2012

Mäkelästä

Muutama kuva sisätiloista. En ole kovin innokas ollut näitä "sisustuskuvia" laittamaan. Meillä on niin tavallinen koti. Tokihan siitä yrittää parhaansa mukaan viihtyisän tehdä. Tässä nyt kuitenkin kuvia rakkaasta kodistamme <3














Hiphei ja hauskaa viikonloppua kaikille. Ja tunnelmallisia venetsialaisia!
Anne

torstai 23. elokuuta 2012

Urheiluhullua




Hihii, ei nyt sentään!! Mutta kuntoilua kuitenkin.. Näitä vempeleitä on käytetty tällä viikolla-useamman kerran. Suorastaan joka päivä! Hyvä minä! Venetsialais-viikonloppu vietetään mökillä..Ehkä teen sielläkin lenkin-viimeistään sunnuntaina ;)

Mukavaa illan jatkoa!
Anne

maanantai 20. elokuuta 2012

Maanantaina herkuteltiin

..perinteisellä kotiruoalla. Ruoka-asioissahan mieliteot vaihtelee. Tänään maistui lempeät maut, tutut jo lapsuudesta. Yksinkertaista ja hyvää. Riisipuuro, mustikkasoppa ja uunituoreet sämpylät. 




Mukavaa illan jatkoa!

sunnuntai 19. elokuuta 2012

Viikonloppu paketissa



 Eilen oli varsin mukava päivä. Meillä kävi vieraita.Iltapäivä vietettiin sitten syöden ja jutustellen. Söimme mm. lihapataa ja savukalaa, salaatteja. Jälkkäriksi tein täytekakun. Kuvia en muistanut ottaa, kun oli niin mukavaa seuraa..No, kattauksesta on yksi kuva yllä..Ja ihanasta Orkideasta, jonka vieraat meille toivat. Toivon, että osaan sitä hoitaa..Sain kyllä hyviä ohjeita.


Tänään tehtiin metsäretki. Haettiin voimaa tulevaan viikkoon. Evästeltiin, kuunneltiin lintujen laulua ja nähtiin mm.sammakko.
 Max-kissakin keräsi voimia ja näytti näin rennolta..Taitaa löytyä vieläkin tuolta sohvalta :)
Olen saanut uuden lukijan, voi miten mukavaa.. Lämpimästi tervetuloa Ainosofia!

Kivoja päiviä tulevaan viikkoon!
 Anne 

torstai 16. elokuuta 2012

Lamppujutskaa

Olen melko kova lukemaan:varsinkin iltaisin, ennen nukahtamista.. Makkarin yöpöytälamput ovat olleet matalat ja valo on ollut lukemiseen kehno. Nyt iltojen pimetessä alkoi tämä asia sitten todellakin ärsyttämään. Viimein sain asialle tehtyä jotain ja löysin kivat, valaisevat valaisimet. Kiertelin useamman liikkeen..Nämä löytyivät sitten Kärkkäiseltä ja hintakin oli ok.
 
 
 Heräteostos samasta liikkeestä..Mitähän noilla tekis!? :)
 
 
Ulkona kukkii kauniisti niin myös sisällä. Tämä kimppu ja maljakko ihanasta Pitsi & Pellavasta 
 
Mukavaa iltaa!

keskiviikko 15. elokuuta 2012

Hetki sitten


Nautin näin hyvät päiväkahvit ja ihan kotona! :) Teen nyt töissä kuuden tunnin päiviä. Ihana olla iltapäivisin ajoissa kotona, eikä pienen koululaisen päivä veny kovin pitkäksi. Siispä aikaa löytyy välillä arkenakin pieneen herkutteluun ja lehtien selailuun. Nämä lehdet ovat "uunituoreita", löytyivät äsken laatikosta. Illalla syvennyn niihin tarkemmin. Hmm..sporttilehti..täytyis tosiaan innostua kuntoilusta eikä vain herkuista! Uintitekniikka-opetukseen aion kyllä osallistua. Osaan toki uida mutta tekniikassa ois hiomista..Ja tykkään uimisesta. Jospa siitä sitten tulisi vakiharrastus. Zumbassa alan kyllä käymään-ilman muuta. Se vaan on niiiiin hauskaa :D Suklaakakun tein eilen, kun ystäväni kyläili meillä.. Suklaakakuthan maistuvat aina ja lähes kaikille :) Ohje löytyy täältä. Nyt alan tekemään kinkkupiirakan ja salaatin, siinä on meidän päivällisruoka. Loppupäivä menee pihalla..mittari näyttää 23 astetta :) Olen saanut uuden lukijan, jippii! Lämpimästi tervetuloa!

Aurinkoa ja hyvää mieltä!

sunnuntai 12. elokuuta 2012

Rekkafestaria






Rekkamiehiä riittää lähipiiriissä. On alaa opiskelevaa, vasta valmistunutta, työelämässä olevaa, eläkepäiviä viettävää..Ja kovasti tämä kuopuskin haaveilee alasta ;) Monena kesänä on käyty Alahärmässä, Power Truck-showssa ja siellä vietettiin eilinenkin päivä. Nähtiin paljon hienoja rekkoja ja mukavia ihmisiä. Hauska tapahtuma. Samalla käytiin tietenkin PowerParkin laitteissa kieppumassa.. Eikä päivästä unohdettu hyvää ruokaa.









Tänä aamuna oltiin kirkossa, kun ekaluokkalaiset siunattiin koulutielle. Kaunis tilaisuus <3 Täällä alkaa huomenna koulut, toivotaan kaikille koululaisille intoa opiskeluun ..
..ja  työssäkäyville työniloa :)

Mukavaa viikkoa kaikille!
Anne


torstai 9. elokuuta 2012

Vähän haikeaa

..kun loma lähenee loppuaan työt ja koulut kutsuu. Kesä on ollut sateinen mutta loma oli kuitenkin tosi ihana. Tehtiin voimaannuttava :) kesälomareissu..Nähtiin paljon ja kyläiltiin. Käytiin sukulaisissa, joita ei ole nähty pitkään aikaan. Tällä viikolla olen viettänyt aikaa ystävien kanssa-ihanaa. Tänäänkin olin kummitytön 7kk ja hänen äitinsä seurassa koko päivän :) Kotoilu Mäkelässä on jäänyt melko vähiin ja siksi on tuntunut, ettei tänne blogiin ole mitään laitettavaa.. Ja joku pieni kyllästyminen vaivannut. Siis tätä omaa kohtaa-ei muiden. Luen mielelläni teidän kivoja blogeja, aina kun aikaa löytyy :) Ehkä tuota kotoilu-asiaakin on, kun arki pyörähtää käyntiin. Ja aikaa jää kotoiluun, kun alan tekemään 30h/vko. Syksyllä alkaa taas kiinnostamaan käsityöt/askartelut, sisustaminen ja leipominen. Alla muutama uusi vaate työelämään. Töissä käytän rentoja, mukavia vaatteitta, koska työskentelen lasten parissa. Pari rannekorua tuli myös ostettua, pidän niistä paljon ja taitaa niitä "muutama" löytyä :) Kaikki H&M:sta.



Rentoa viikonloppua!




 

tiistai 7. elokuuta 2012

Hankintoja

Kuopus aloittaa koulun, toiset lukevat jo ammattia <3




No niin..koulun alkukin lähestyy. Tämä sadepäivä vietettiin kaupoissa pyörien. Koululaisille kenkiä, farkkuja, paitaa, takkia jne.. Itsellekkin löysin töihin uutta vaatetusta. Ihan hukkaan ei mennyt sitten tämäkään päivä. Illalla menen partylite-kutsuille. En ole kovin suuri fani, mutta toki osallistun kun ystäväni järkkää :)

Moikkamoi ja Mukavat viikon jatkot :>

lauantai 4. elokuuta 2012

Perinneruokaa Mutti/Pepu :)



Ohrajauhoja
Vettä
Suolaa

Vettä kiehautetaan ja suolataan runsaasti. Ohrajauhoja kaadetaan joukkoon yhdellä kerralla niin paljon, että vesi imeytyy jauhoihin ja muodostuu noin herneen kokoisia kokkareita. Juuri jauhojen kaatamisen aikana ei saa hämmentää, sillä silloin tulee seos puuromaiseksi. Hämmentämistä hiljaisella tulella jatketaan, kunnes mutti on vaaleanruskeata. Tottumaton tekijä saa helposti ensikerralla jauhomaista muttia, hiirenpäämuttia, mutta pian tottuu. Mutti nautitaan talkkunan tapaan maidon tai nuoren piimän kanssa, mutta voin tai sokerin kanssa se on myös hyvää.

Meillä tämä herkku vielä paistetaan. Nautitaan voin ja maidon kera :)) 
Mitä perinneruokia teillä syödään?

Mukavaa la-iltaa <3

perjantai 3. elokuuta 2012

Plääh

Tällä viikolla olen kärsinyt pahasta kuvausähkystä, joten kamera on saanut pysytellä kotona. Ja hyvä niin, mukava viikko takana ja olen 100% keskittynyt olennaiseen :) Rantapäivää vietetty, teatteria katsottu, ystäviä tavattu.. Tänään on Mäkelässä kotoiltu, joten kamerakin oli saatavilla:

Siivottiin koko talo

K ja kaveri jaksoivat piirtää/askarrella ihmeen kauan

Vietettiin pitsaperjantaita

Leivoin. Nyt lähden syömään näitä-maidon kanssa ihania :)  

Leppoisaa viikonloppua sinulle :)
Anne