perjantai 9. elokuuta 2013

Sadepäivä

Tänään ei tehty eväitä,eikä grillailtu. Pyörälenkki tehtiin kuitenkin tihkusateessa. Sen jälkeen maistuikin pinaattikeitto-pitkästä aikaa.

Helppo keitto,kun vaan jaksaa koko ajan hämmentää.
Jälkkäriksi superhelppoa ja superhyvää mustikkapiirakkaa,
vaniljakastikkeen kera. Sai ohjeen ystävältäni,joka oli napannut sen jostain blogista.
 Tässä ohje:
4 munaa
4dl sokeria
200g voita sulatettuna
6dl vehnäjauhoja
2,5tl leivinjauhetta
2,5tl vaniljasokeria
2dl maitoa
Kaikki aineet sekoitetaan kulhossa,maito lisätään viimeisenä.
Kaada pellille,leivinpaperin päälle. Lisää taikinan päälle puoli litraa mustikoita.
Paista 200 asteessa n.30min. Ripottele pinnalle hieman sokeria.
 Harmaan päivän ilta vierähtää hyvän leffan parissa :) 
Tämä käytiin kyllä katsomassa elokuvissa mutta napattiin se vielä
kotikatsomoon,kun oli nyt ilmestynyt kauppoihin.
Huomiseksi näyttää tulevan poutaista,ainakin tuolla
Oulun tienoilla. Hyvä niin,sillä tarkoitus on osallistua likkojen lenkille.
Hauska päivä siis tulossa,nyt täytyykin laittaa lenkkikamppeet valmiiksi.

Hyvää viikonloppua!
Anne

2 kommenttia:

  1. Onkin herkullisen näköistä piirasta. Mukavaa lenkkiä, varmasti hauska tapahtuma.

    VastaaPoista
  2. Kuin myös sinne. Hassu ilme tuolla sun keitolla :)

    VastaaPoista