sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Vaellustunnelmia

Eilinen Siiponjoen vaellus(20km) meni kyllä nappiin..Hyvä seura ja sää teki päivästä onnistuneen.Jaksamista ei tarvinnut miettiä,voimia riitti hyvin loppuun saakka. Tästä olen tosi iloinen,sillä liikunta ei ole kuulunut kovin kauan elämääni.Säännöllisesti olen nyt vuoden verran liikkunut..ja siitä näyttää tulleen tapa. Jes! Tottakai patikoiminen tuntui illalla jaloissa mutta saunan lämpö rentoutti mukavasti.








Tämän päivän aloitin mustikkasmoothiella ja pähkinöillä..
ja tietenkin sanomalehdellä-se kuuluu jokaiseen aamuun.

Tälle päivälle on kasaantunut monenlaista kotityötä..Nyt ei auta,kun tarttua toimeen. Ensimmäiseksi lähden pihalle..kesäkukat saa nyt poistua ja etsin varastosta lyhdyt tilalle.

Virkistävää sunnutai-päivää!
Anne

perjantai 27. syyskuuta 2013

Arkista asiaa

Nyt kyllä täytyy myöntää,että kesä on mennyt  ja syksy tullut. Runsaina kukkivat vielä miljoonakellot ja pelargoniat, mutta saavat pian lähteä syysistutusten tieltä. Olen jo Callunat ym.hankkinut ja viikonlopun aikana sitten istuttelen. Verhokankaita ostin ja laittelen ikkunanpesujen jälkeen vähän tummempia sävyjä ikkunoihin. Että tälläisia syysjuttuja. 

Mutta nyt siihen asiaan eli perunamuusiin :)
Syksyssä on kyllä kivaa se(kin),kun voi viimein tehdä kunnon muusia. Se on kyllä aina ollut meidän perheen suosikkia.Yleensä ainakin viikonloppuisin teen sitä ison kattilallisen. Syödään lihan tai kalan kanssa. Tänään tein pojille muusin nakkikastekkeella,se on heidän lempparia.Muusiin tarvitaan ehdottomasti hyvät aineet. Ja tässä ne ovat:




Näin se menee,kunnon aineista tulee maistuvaa ruokaa :) Ja välillä tehdään
tietenkin kevyempää keitosta.Eikä hätää,kun muistaa liikkua..kuten huomenna. Osallistun 20km vaellukseen. Mukava päivä siis tiedossa ja aurinkoakin lupaillut.

Tunnelmallisia syysiltoja!
Anne






sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Ruokaa pitkällä kaavalla

Viikonloppu vierähti jaliksen merkeissä Oulussa.Sadetta ennusteli koko viikonlopulle, mutta niin vain pysyttiin kuivina pelien ajat. Kyllä se on jännää,kun oma lapsi on kentällä.Ihan siellä katsomossa eläytyy peliin mukaan ja huutelee arvokkaita neuvoja ;D Hyvin meni pojilla ottelut,kolme neljästä pelistä oli voitokkaita.Eilinen ilta meni mukavasti hotellissa,saunottiin ja syötiin-piiitkään.


Alkuun:kurpitsacappuccino ja paistettua vuohenjuustoa.

Mies valitsi pihvin..

..ja minä tämän:wokattuja nuudeleita ja paistettua broileria.

Jälkkäriä:pavlova ja panna cotta.
Pojan annoksesta en ehtinyt kuvia räpsiä,katosi sen verran nopeasti lautaselta.

Nyt ollaan jo kotosalla. Laukut purettu ja tyttären valmistamaa makaronilaatikkoa syöty. Se vasta herkkua olikin.

Olen saanut uuden lukijan. Tosi kiva :) Tervetuloa Susanna!

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!
Anne

sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Upea päivävaellus

Eilen vaellettiin Pieni Karhunkierros. Lenkki aloitettiin Juumasta. Sää suosi retkeilijöitä,päivä oli melko aurinkoinen.Huikeat maisemat ja värikylläinen ruska takasi unohtumattoman päivän.Ihmisiä oli paljon liikkeellä, muttei haitaksi asti.Kaikki hyväntuulisia ja ystävällisiä..sitä se luonnon rauha tekee.Reitti on mielestäni melko vaativa:nousuja oli paljon. Poluilla on juuria ja kiviä,joten tarkkana saa olla,ettei kompastu. Mutta loistofiiliksillä meni 12km matka:maisemia ihastellen ja nuotiolla syöden..jutellen. Viisi tuntia meni meillä kierrokseen. Tässä muutama kuva:

Myllykoski


Riippusiltoja pitkin mentiin neljä kertaa,aluksi heikkopäistä hirvitti..

Kalliportin 300 rappua








Aiai miten makkara maistui nuotiolla :)






Jyrävän taukopaikalla kosken kohinaa

Aallokkokoski

Teidän blogeja olen seurannut päivittäin puhelimesta mutta kommentit ovat jääneet laittamatta. Jospa tänä iltana ehtisin rauhassa istahtaa koneen ääreen.. Ensin käydään tädin 80v syntymäpäivillä ja illalla menen vesijumppaan.

Leppoisaa sunnuntain jatkoa!
Anne

torstai 5. syyskuuta 2013

Omenaa&valkosuklaata

Uunituore leivonnainen Mäkelästä:valkosuklainen omenapiirakka. Nyt en heti muista,olenko syönyt parempaa omenapiirakkaa..siis omassa keittiössä.Tämä oli niin hyvää.Koostumukseen antoi kivaa rapsakkuutta pähkinä ja makeuden takasi valkosuklaa,voi nam.On kyllä kiva saada vaihtelua näihin kausiherkkuihin.Vähän uusia aineksia perinteisiin resepteihin.Ja kun on kyse minusta keittiössä,niin ohje on helppo.Pohjan taikina vaan sekoitetaan.Kokeilkaa ihmeessä.Ohjeen nappasin uusimmasta Kotivinkistä.




 Mukavaa syyskuun alkua!
Anne