perjantai 20. helmikuuta 2015

Kevätmietteitä

Täällä on satanut koko päivän.Aamulla vettä ja nyt räntää.Plussan puolella siis mennään.Toiveissa olisi hieman talvisempaa keliä,koska koululaiset viettävät talvilomiaan.Meillä se on vielä edessäpäin,joten vielä on mahdollisuuksia lumeen ja pikkupakkaseen..Ulkoilun puolesta tällaiset sadesäät harmittaa,ei pääse lapset hiihtämään eikä luistelemaan.Onneksi uimahalliin voi mennä säästä riippumatta.
 
Pihakin näyttää kamalalta..Myrskyn riepottelemat puut ovat paljastuneet lumen alta.Keväällä riittää haravoitavaa,kun oksien/risujen täyttämä piha tulee lumen alta näkyviin.

Itseäni en voi oikein kevätihmiseksi mainostaa.Tai siis alkukevään :) Mielenrauhaa syö valoisuuden paljastama pöly ja lika.Autot ovat sameita ja lumen alta paljastuvat roskat.Lenkkeilessä näkee tienvarsilla yhtä ja toista..Auringon paistaessa katse osuu pölypalloihin ja aah niin ihanan sameihin ikkunoihin. Pukeutuminenkin on hieman hankalaa..Varsinkin koululaisen vaatetus tuottaa päänvaivaa.Tänäänkin  ollut ihan kumpparikeli mutta pihat ovat niin liukkaat,että kumisaappailla olisi nurin vähän väliä..

Kevään parasta aikaa on mielestäni huhti-toukokuu.Silloin pystyy jo pihan siivoamaan ja ikkunat ovat puhtaat..Lenkkarit pysyy kuivina :)

Tänään hain muutaman täydennyksen vaatekaappiin.Kirpparille on mennyt reilusti vaatepuolta,joten uusille alkaa olemaan oikea tarve.
 
Tummansininen pusero on ihanan pehmeää neulosta.
-ONLY-   

-pieces-


-Nike-

 Hyvää viikonloppua!
 
 

14 kommenttia:

  1. Kelit on todellakin liukkaat, ihan pelottaa postilaatikolle meno!
    Minä pesin ikkuna extempore viime viikon keskiviikkona oli kolme astetta plussan puolella, siis ulko ja sisäpinnat vaan, mutta kylläpä näytti sit kivalta kun aurinko paistoi :D Tuli ihan keväinen fiilis! Tosi kivoja ostoksia olet tehnyt :))) Neulos on aivan ihana!

    Oikein ihanaa viikonloppua myös sinulle Anne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuitiina! Kyllä ikkunanpesusta tulee kevätfiilis,kun aurinko voi paistaa esteettömästi sisään asti.Jos nämä plussakelit jatkuu,niin otan myös pesurin esille :) Kiitti vinkistä ;)

      Poista
  2. Onpa ihana tuo huivi! Minä täällä laittelen just kirppislaatikkoa kasaan. Ouluun avataan iso kirppis viikon kuluttua ja varasin sinne heti pöydän. Liian isoja vaatteita on aikamoinen kasa. Myös sisustustavaroita pistän kiertoon. Kevät on uudistumisen aikaa;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos,tykkään kovasti tuon huivin väreistä.Siellä kirpputorilla täytyy käydä,aina välillä tulee Oulussa liikuttua.Kuulostaapa hyvältä tuo,että saat vietyä isoksi käyneitä vaatteita kirppikselle.Hienoa! Kevätsiivouksia olenkin pikkuhiljaa aloitellut..Vaatteita ym.käynyt läpi.

      Poista
  3. Roskaiselta näyttää täälläkin, kun tuulen katkomia koivun oksia on hangen päällä. Myös ikkunat kaipaisivat ulkopuolelta pesua, mutta odottelen vielä lämpimämpää keliä. Tuo sininen pusero on kaunis :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) juu,saahan se reilusti olla plussa puolella,että viitsii ikkunoita alkaa availemaan..saatikka pestä niitä ulkona.No,kaikki tulee varmasti ajallaan tehtyä,kuten aina ;) Meillä on puissa paljon katkenneita oksia ja marja-aronia-aita ihan liiskauteena lumen alle..Saas nähdä virkoaako ne kesään mennessä.

      Poista
  4. Hyvin on samat mietteet - pelottaa kävellä - ihmisiä lentelee nurin - lapsista- vaareihin ! vaikka kuinka on soraa jään päällä - ei auta. Minusta nyt on vähän hämmentävä keli - eletään helmikuuta ja näyttää maaliskuun puoliväliltä - ja ei silti tunnu siltä - vielä eletään niin talvea ja pimeääkin aikaa (vaikka onkin jo kovasti valo lisääntynyt)..tarkoitan, että jos olisikin jo maaliskuun puoliväli- sitä oikeasti alkais odottaa kevättä :)) Nyt vielä toivois kunnon hiihtokelejä ja auringonpaistetta ja valkoisia hankia- ei tämmöistä nuhjua... ! siksi tämä ei taida kovin napata :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just noin:) Ei taas pää pysy perässä näissä keliasioissa.Talvea tässä kalenterin mukaan tosiaan mennään,mutta olo on kuin pääsiäisenä.Ja kyllä toivois talvilomien ajaksi ulkoilukelejä.Pääsisivät lomalaiset hiihtämään ja luistelemaan.

      Poista
  5. Ihania vaatteita, jetsulleen huolisin niistä jokaikisen. Tänään ollut mälsä keli ja vielä aikamoinen pääkallokeli. Oma pihakin kuin luistinrata.

    Ihanaa viikonloppua Anne. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia <3 Ihan mahdotottoman liukasta joka puolella.Liikutaan varoen tämä aika.

      Poista
  6. Kivoja vaatteita Äiti :) pinkki on pop♡

    VastaaPoista
  7. Oletpa kivoja ostoksia tehnyt. Tuo pinkki on niin keväinen väri. Minäkin sain vietyä yhden kassillisen vaatteita kirpparille, enemmänkin pitäisi viedä.
    Minusta nyt on ollut kiva helmikuu, valoisa. Myönnän minäkin, ettei helmikuu ole vuoden kauneinta aikaa, mutta antaa se lupauksen keväästä!
    Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuulia!Sunnuntai on kulunut leppoisasti.Mökkiviikonlopun vietosta on palattu kotiin. Pinkkiä minulla ei ole paljon ollutkaan mutta nyt sitä on kummasti ilmestynyt vaatekaappiin.Eilen tuli taas yksi lisää-pinkki neuletakki :) Ihan on nopeasti menneet nämä talvikuukaudet ja valon määrä piristää.Nämä vesikelit ja lumen vähyys harmittaa lähinnä koululaisten puolesta.Täällä alkaa talvilomat 2.3.On kyllä keksitty mukavia juttuja lomaviikolle.Satoi tai paistoi :)

      Poista