perjantai 1. toukokuuta 2015

brunssi tai linneri tai..

niin no,syötiin kuitenkin. Sillai pitemmällä kaavalla ja vappuun sopivalla tavalla.Koko perheen voimin ja hyvillä mielin.Rennosti.Kesää ja lomaa suunnitellen.
Jo kaivataan reissuja arjen keskelle ja nyt niitä alkaa olemaan näkyvissä.
Toukokuu on ihan parasta aikaa..tehdä pihatöitä ja suunnitella edessä olevaa lomaa.
Tänäkin vuonna toukokuu on juhlakuukausi..vappu,äitienpäivä,synttärini;) ja pojan valmistujaiset.

Viime viikot ovat menneet tässä koti-työ-pyörityksessä ja etenkin pojan harrastuksen parissa.Arki-illat kuskataan harkkoihin ja viikonloppuisin on kisoja.Tässä kuussa on vielä yhdet kisat ja sitten kesätauko.Pojan harrastuksessa ollaan kyllä innolla messissä.On hienoa seurata kehitystä ja olla mukana seuran toiminnassa.Ja turnaukset ovat niin huisan jännittäviä..Kyse on siis painista.

Huomenna olisi tarkoitus haravoida ja muutenkin kohentaa pihaa kesäkuosiin.
Sitten vaan huilaan ja luen..joogaan  


 Yhdessä kokkailtiin ja tytär toi tullessaan vaikka mitä herkkuja..











Nyt,tässä,heti ja seuraavaksi alan käymään teidän blogeja läpi.
Olen ehtinyt iltaisin vain pikaisesti puhelimella pläräämään ne.
Mutta nyt,ajan ja ajatuksen kanssa..

Mukavaa toukokuun viikonloppua teille! 

Anne

16 kommenttia:

  1. Ihania herkkuja, nam! Mekin olemme suunnitelleet jo seuraavaa reissua. Myös wc-remppaa on tehty ja nyt odotamme leffasaliin pääsyä. Toivottavasti Kingsman on hyvä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Pitäisikin mennä lähiaikoina leffaan..sekin jäänyt viime aikojen kiireisiin.Reissujen suunnittelu ja odotus on kyllä lystiä puuhaa..Matkustelusta saa kyllä enempi irti,kun on vähän tuumailee etukäteen.Remppa piristää..ainakin siinä vaiheessa,kun on valmista :D

      Poista
  2. Pöytänne näkyy notkuneen herkkuja! Hyvää alkanutta toukokuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuli kyllä herkuteltua,huomenna täytyy palata todellisuuteen syömisen suhteen =)

      Poista
  3. Ihania herkkuja - ja perheen kanssa vietetty juhla on ihan parasta <3
    Meilläkin on täällä ollut pientä reissusuunnitelmaa isännän kanssa kesäksi - tyttö ja poika lähtevät ensi viikolla Japaniin ja minä olen ihan hermona - aikuista lapsista;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Lady! No aina sitä lapsistaan huolehtii,aikuisistakin..Mutta hienoa kyllä,että lapsilla on mahdollisuus reissata ja nähdä maailmaa.Reissujen ja kesän suunnittelu on kyllä hauskaa..Tärkeä osa koko juttua :)

      Poista
  4. Meillä ei ihan noin notkuva pöytä ollut kuin teillä, mutta porukkaa kuitenkin syömässä normaalia enemmän. Ja sitten oli kiekkokatsomoa ja pieni lapsenlapsi jaloissa pyörimässä. ♥ Ja hih, myös me ollaan suunniteltu eilen kesäksi pientä reissua... sitä taitaa olla ilmassa, reissukuumetta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi,tuo pienokainen siellä hyörimässä kuulostaa niin söpöseltä♡ Yhdessäolo on aina välillä paikallaan.Kaiken arkitohinan vastapainoksi..Ei mekään suuria suunnitella..Mutta maisemat vaihtuu kuitenkin.Ja syksyllä sitten lappiin patikoimaan.Siinäkin riittääkin suunnittelemista.Mukavaa kyllä =)

      Poista
  5. Ihania herkkuja siellä näyttäisi olevan. Yhdessä olo perheen kesken on vaan niiiiin ihanaa <3
    Hih, juuri äsken puhelin piippasi ja Annehan se siellä oli kommentoinut juuri samaan aikaan kun kirjoitan tätä. Telepatiaa
    Jooga kuulostaa rauhottavalta. Mukavaa vappupäivän iltaa sinne

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maarit! Hih,telepatiaa <3 Jooga on ihanaa,samoin herkut ja perhe ;)

      Poista
  6. Ihanan herkullisia kuvia :) kyllä se vain näin on ,että toukokuu on ihana kuukausi - taidan jo tässä toistaa itseäni, mutta olkoot :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se vaan on,saa sitä toistaa :) Olen usein vielä maalis-huhtikuussa vähän talvihorroksessa..mutta toukokuussa sitten intoudun kevätpuuhiin.Pihalla ja sisällä.

      Poista
  7. Nyt kyllä pakahdun, wau mitä herkkuja ja vielä minkä näköisiä. Ihania värejä, oikeata ruuan ilotulitusta, kuten vappuun kuuluukin. <3

    Kivaa viikonloppua! <3

    VastaaPoista