torstai 20. huhtikuuta 2017

3 asiaa minusta

"Minäkö keski-ikäinen" blogin Tiia oli vastaillut kivaan haasteeseen. Sieltäpä kopsailin kysymykset itselleni ja haastan kaikki tämän lukevat mukaan.

3 asiaa, joista pidän:
Jooga.
Salitreeni.
Kahvilat

3 asiaa, joista en pidä:
Takertuvat ihmiset. Viihdyn hyvin yksin, enkä tarvitse kavereita jatkuvasti ympärilleni. Voin vallan mainiosti käydä syömässä, kahvilassa, leffassa ja shoppailemassa yksinkin. Myös pieniä reissuja voin tehdä itseni kanssa, jos en satu kaveria saamaan. Tulevana kesänä olen menossa joogaleirille, josta en tunne ketään. Mutta se on just kiva tuossa reissussa, että saan myös omaa aikaa, jos niin tahdon. Harrastukseni ovat sellaisia, että viihdyn niissä paremmin ilman kaveria. Joogaan kotona nettisovelluksen avulla ja salille en kaipaa juttuseuraa. Teen harjoitukseni rivakkaan tahtiin ja sitten rentoudun saunassa. Lenkille kylläkin toivon kaveria ja juttuseuraa :)  Lapset saavat kyllä olla riippuvaisia minusta ja heille olen aina käytettävissä <3 Mutta esim.parisuhteessa haluan "omaa tilaa" Olisi kauhistus istua illat pitkät puolison kainalossa,huh! :D Toki joskus niinkin..Tästä voisi saada sen käsityksen, ettei ystäviä ole enkä kaipaisi heidän seuraa. Mutta niin ei toki asia ole. Ystävät ovat tärkeitä ja viihdyn heidän seurassaan, kun on sen aika. Arjessa minulle riittää kuitenkin sosiaalisesti rikas työni ja perheeni täyttämään "ihmiskiintiön" :) Ja oman ajan nappaan päivittäin;)

Matkiminen. Ihan nuoresta saakka olen inhonnut matkimista ja samiksena olemista. En varmasti ostanut samanlaisia farkkuja, kuin ystävälläni oli..vaikka olivat kuinka mageet. Oma tyyli ja omat ajatukset olivat jo teini-iässä tärkeitä juttuja. Esim. musiikkimakuni on aina ollut omani, ei listahittien mukainen. En voi nykyäänkään pidä siitä, että asioita tehdään toisten mukaan. Tai, jos päälläni on uusi paita niin en välttis halua, että ystävälläni on seuraavana päivänä samanlainen :D Itsekkin saan kyllä hyviä ideoita muilta ja jotain voin toteuttaa myös itselleni. Mutta teen asioista  omannäköiseni version. En ihan samalla tavalla :) Esim,sisustuksessa ja vaatehankinnoissa en haluaisi suoraan kopioida ystäviäni. Nehän ovat heidän valintojaan ja ideoita. Omat inspikseni löydän esim.sisustuslehdistä ja blogeista. Ei mulla kuitenkaan ole mitään huikeeta omaa tyyliä esim.pukeutumisessa. Että sitä nyt kukaan haluaisikaan jäljitellä :D Ei siis vaaraa. Nyt olen kuitenkin  päättänyt vähän rohkaistua ja alkaa mekkojen käyttäjäksi. Saas nähdä miten onnisttuu. Pari kivaa löysin eilin Lindexiltä. Mutta joo..tämä voi olla aika hassu ärsyyntymisasia mutta minkäs teet..en vaan tykkää.

Saituus. Nuukailu....Ärsyttävää, jos joka sentti lasketaan eikä mihinkään raaskisi rahojaan laittaa. Pullakahvitkin maksatetaan mielummin muilla (kotona olisi ollut paljon halvempaa!! ;))  Mihinkään keräyksiin ei kannata rahojaan laittaa, ei tiedä meneekö ne kumminkaan perille. Aargh!!
 On elämäntilanteita, että pitääkin senttiä venyttää ja ettei rahaa ole ylimääräiseen. Mutta ärsyttävällä nuukailijalla tarkoitan sellaista tyyppiä, jolla rahaa olisi käytössään mutta mielummin pitää ne tilillään ja laskee /vertailee, joka oston. Hyh. Säästäväisyys ja harkitsevaisuus on ihan toinen juttu, niitä kannatan!





3 asiaa, joita tein viikonloppuna

Joogasin..osallistuin monelle tunnille. Pidin oikein joogaretriitin. Rentouttavaa.

Meillä oli vieraita pääsiäisen ajan ja olimme muutenkin lähipiirin kesken koko pitkän viikonlopun.
Mukavaa <3

Kävimme  kokolla ja muutenkin pidin kiinni pääsiäisperinteistä :)




3 asiaa, jotka osaan

Työni (aina on kuitenkin uutta opittavaa)
Kuunnella toista.
Leipoa.

3 asiaa, joita en osaa

Käsitöissä olen tumpelo. Just osaan ohjetta seuraamalla villasukat kutoa ja  verhojen saumat ommella, vaan siihen se jää. Äitini on taitava ja monipuolinen käsitöiden taitaja. Ei ole se taito minulle periytynyt. En kyllä ole ollut asiasta eriytyisen kiinnostunut, jotta olisin harjaantuut siinä. Mutta onneksi on äiti, joka auttaa tarvittaessa..ja kutoo ne villasukat :)

Olla tarpeeksi sinnikäs. Päässä pyörii aina monia ideoita mitä haluaisin tehdä/oppia. Aloitan innokkaasti mutta laiskuus vie jossain kohtaa voiton.

Olla tiptop päästä varpaisiin. Tykkään laittautua ja pitää ulkonäöstä huolta..mutta tiettyyn rajaan asti :D En ehdi uhraamaan tälläytymiseen hirveästi aikaa ja usein olen melko boheemisti liikkeellä. Aika kuluu kaikkeen mielenkiintoisempaan. Liikuntaa kyllä harrastan päivittäin ja katson mitä syön, Mutta ulkonäön vuoksi en tee noitakaan asioita. Liikun ja syön terveellisesti, jotta voin paremmin ja sairauteni pysyisi aisoissa. Ihailen naisia, jotka ovat huoliteltuja..Jospa joskus itsekkin...

Juhlissa otettu kuva ;)

3 asiaa, jotka tahtoisin osata

Tanssia..osaan kyllä valssit ja humpat..jenkankin askeleet tiedän..Discossa pysyn rytmissä. Mutta miten hienoa olisi osata latinalaisia tansseja:rumbat ja sambat. Aaettä..
Alkaisipa zumba taas jossain täällä lähettyvillä, niin menisin-tuli tästä mieleen.

Soittaa pianoa. Piano löytyy ja pianotunneilla on aikoinaan käyty. Jopa aikuisiällä..Mutta se sinnikkyys puuttuu tässäkin asiassa. Voi kun voisi tämänkin taidon vaan ostaa kaupan hyllyltä..Säästäisin (olisi varmaan kallis) ja ostaisin!

Olla rohkeampi keittiössä. Turhan usein mennään tutuilla ja turvallisilla resepteillä.




3 asiaa, jotka minun pitäisi tehdä

Pestä ikkunat.

Varata aika kampaajalle.

Sopia tapaaminen ystävän kanssa.


3 asiaa, joista stressaan

No niitä riittää vaikka 300. Mutta tässä vain ne kolme.
Maailman tilanteesta. Ikävät uutiset maailmalta saavat murehtimaan, että mihin tämä maailma on menossa. Turvallisuuden tunne alkaa hiipumaan. Minne uskaltaa matkustaa jne.. Välttelen välillä uutisia, en halua tietää kaikkea.

Aina on huoli lapsista vaikka heillä hyvin meneekin. Samoin tienpäällä olevista läheisistä. Turhan murehtimisesta olen kuitenkin hieman päässyt eroon joogan aulla.

Sairauteni stressaa vaikka juurikin pitäisi olla stressaamatta. Se vaan pahentaa tilannetta. Mutta ei ole helppoa kroonisen sairauden kanssa..Tietäen, että siitä ei pääse koskaan eroon. Kipu on seuralainen lähes päivittäin.

3 asiaa, jotka saavat minut rentoutumaan

Jooga.
Hyvä elokuva.
Lukeminen.






3 asiaa joista puhun usein

Lapsista..jo ihan työnkin puolesta.

Ruoasta..sehän on aina mielessä :) Miehen kanssa usein pohditaan jo seuraavaa ateriaa, kun syödään..hih.

Aikuisten lasten kuulumisia puidaan usein miehen kanssa iltaisin. Onko kuulunut..ovatko soittaneet..Nyt on ollut tapetilla pojan ja hänen puolison koiranpentu. Niin söpö, ettei sanotuksi saa <3


3 asiaa jotka puen mielelläni päälleni

Huopatossut. Ihan ehdottoman ihanat. Kotona jalassa aamusta iltaan.

Treenivaatteet.

Huivi kaulaan. Tykkään huiveista ja niitä minulta löytyy iso laatikollinen. Uusia huiveja ilmestyy vuodenaikojen vaihtuessa.



3 asiaa, joita en pue päälleni

Huonosti istuvat vaatteet. Vaatteen pitää istua hyvin ja olla mukava päällä.

Kutittavista neuleista en pidä..neuleita käytän muutenkin vähän.

Mikrosortsit.


3 asiaa, jotka haluaisin hankkia

Uuden lipaston tarvisin makkariin-mies ei ole samaa mieltä.

Telkkarin. Isomman ja hienomman-mies on samaa mieltä.

Uudet nilkkurit niiden hameiden kanssa. Näistä ei keskustella.


3 asiaa, josta unelmoin.

Kiireettömästä ajasta läheisten kanssa.

Tulevasta kesälomareissusta.

Kirjoittamisesta.



3 asiaa, joita pelkään

Käärmeitä.

Korkeita paikkoja.

Onnettomuutta.




3 asiaa, joita toivoisit tapahtuvan lähitulevaissudessa

Ilmat lämpenesivät. Odotan kesää.

Terveyttä, jotta pystyisin olemaan töissä.

Kahdenkeskistä aikaa miehen kanssa.




Tässäpä se ilta vierähti, kysymyksiin vastaillessa ja kuvia selatessa.
Nyt lähden katsomaan ketä talosta löytyy, taitaa olla iltapalan aika.

Mukavaa loppuviikoa!
Anne







lauantai 15. huhtikuuta 2017

Hyvää pääsiäisen jatkoa

Pääsiäisterkut Pohjanmaalta.
Meillä vietetään tämä pääsiäinen perinteisesti ja se tuntuu tällä kertaa tosi mukavalta.

Pääsiäisleivonnaisilla on täytetty jääkaappi ja niitä nostetaan pöytään tämän tästä.. Ja kahvihetkiä tuleekin nyt kiitettävästi, kun saimme yövieraita ja lapset puolisoineen ovat viihtyneet meillä.

mangojuustokakku

Aamupäivällä leivoin sämpylöitä pitkästä aikaa..ja ne maistuivatkin keiton kanssa.


Lankalauantain aamiainen oli nopeasti valmis ja väritys keväinen..
Ulkona ei nimittäin niin keväiseltä näyttänyt. Yön aikan oli satanut lunta ja maa oli valkoinen.
Tähän aikaan vuodesta lumi ei jaksa enää innostaa mutta hyvillä mielin ollaan kuitenkin :) Eipä noille ilmoille mitään mahda.


Pitkäperjanatina maalailtiin munia..se kuuluu meidän pääsiäisperinteisiin . Ja vie ajatukset lapsuuteen..

Eilen otin pienen huilihetken lehden ja Budapest-leivoksen kera..Voimaanuttavaa! Budapest-tortun ostin leipomosta ja se herkuteltiin nopeasti.

Tänään, lankalauantaina on ovikello soinut aamusta iltaan. Trullit ovat olleet liikkeellä ja virponeet tuoreeks terveeks. Onneksi varasin paljon pääsiäiskarkkeja..Mäkelän oma noitakin oli liikkeellä ja saalis oli melkoinen,hih.

Jostain syystä en ostanut ainuttakaan narsissia taikka tulppania pääsiäiseksi. Halusin pöydälle värikkään luonnollisen kimpun ja ihana siitä tulikin. Tytär antoi vielä kauniin kimpun, jossa oli keltaisia ruusuja ja valkoisia liljoja..Nämä kukkaset riittävät meidän pääsiäiskukiksi.

Tähän iltaan kuuluu tietenkin kokkoilu, kun Pohjanmaalla ollaan. 

Oikein mukavaa lankalauantain iltaa kaikille ja leppoisia pyhiä 
Anne

torstai 6. huhtikuuta 2017

Turus..The Voice of Finland


Hellurei
Pari viikkoa sitten olimme tyttäreni kanssa muutaman päivän visiitillä Turussa. Matkan pääinnoittajana toimi  The Voice of Finlandin live-lähetys. Logomoon siis kurvattiin hyvissä ajoin pe-iltana. Siellä kaikki toimi jouhevasti ja helposti. Lähetyksen kulkuun saimme hyvät ohjeet ennen ohjelman alkua.


Oli jännittävää ja mielenkiintoista seurata ohjelman etenemistä..

Aina yhtä IHANA ja sydämellinen Michael Monroe jaksoi huomioida yleisöä ja fanejaan aina mainoskatkojen aikana. Michael on ollut idolini 80-luvun Hanoi Rocks:n ajoista lähtien.. Niinpä oli huikeaa saada hetki huomiota häneltä ja päästä yhteiskuviin 

Tuota ilta tullaan muistelemaan vielä usein :)

Turussa kiertelimme tietenkin kauppoja ja Aurajoen rannassa teimme kävelylenkin auringon paisteessa



Reissuun kuului hyvä ruoka ja leivokset..

Lomanen oli siis mitä onnistunein ja parhain...Mutta kumma on se, kun mulla tulee aina parin päivän jälkeen kamala kiirus kotiin ja ikävä kaikkia arkirutiineja!! Huh. En tiedä mistä johtuu, mutta niin se vain on. Nautin olla kaupungeissa ja syömisistä ravintoloissa..Hotellien tunnelmasta..mutta maksimissaan viikonlopun verran. Sen jälkeen ärsyynnyn todella ruokalistojen tutkimisesta ja oleilusta. Jotenkin se alkaa tuntumaan suorastaan pröystäilyltä ja kaipaan kotiin syömään aamupuuroa ja nakkikeittoa :D Huomaan myös matkoilla kaipaavani salitreeniä ja kotisaunaa sekä joogaa omassa rauhassa. Toki mielessä on myös kotiin jääneet läheiset.
Minulle siis vain muutaman päivän irtiottoja, lyhyitä lomasia..kiitos :)
Matkat lappiin ja patikointireissut ovat sitten asia erikseen..niistä pystyn nauttimaan pidemmän ajan. Eikä tule kiire minnekkään.


Tässä vielä äititytär kuva..juuri ennen Logomoon lähtöä..jännittyneet tunnelmat :)

Tällaista tällä kertaa..
Aurinkoisia huhtikuun päiviä kaikille